Lähteneet

"Mä olen sinisilmäinen, hölmö tyttö, joka odottaa syli avoinna niitäkin, jotka on jo kerran mun luota lähteneet. Eikä mun tarvitse miettiä kahdesti otanko mä niitä enää vastaan jos ne joskus päättää palata."   - Melina

Menetän sut uudestaan

Kaikkien näiden viikkojen jälkeen tuli se hetki, kun nimesi ilmestyi vastaanotettuihin viesteihini. Mitä sinulle kuuluu. Olen niin äärettömän onnellinen. Onnellinen siitä, että ehkä edelleen jollain tasolla välität.

Mutta samalla voimistat mun tuskaa. Jokaisena iltana, kun et enää tiedustelekkaan kuulumisiani, tuntuu, että menetän sut uudestaan. Menetän sut jokaisena aamuna, kun et toivota hyvää huomenta ja jokaisena iltana, kun et toivota hyvää yötä. Menetän sut, kun lasken pääni tyynyyn, etkä ole mun vieressä. Menetän sut jokaisena hetkenä, kun kuulen lempibändisi musiikkia ja jokaisena hetkenä, kun Gregory House vilahtaa ruudussa.

Seuraavat viikot haaveilen siitä hetkestä, että pyydät mua tapaamaan sua. Kävelisin sun huoneeseen, ja sanaa sanomatta otattaisit mut syleilyysi. Rutistaisit mua aivan kuten ennen, ja kyynelehtiessäni ottaisit kasvoistani kiinni, katsoisit minua täydellisen ruskeilla silmilläsi ja pyytäisit jäämään. Suutelelisit ja vannoisit rakastavasi.

Aivan kuten mun unessa.

Hating it

This is my body 

and it's fine

It's where I spend the vast majority of my time

It's not perfect

but it's mine

It's not perfect

And the weirdest thing about it is

I spend so much time hating it

but it never says a bad word about me

Todellisuus

Mua pelottaa. Pelottaa, että jonain päivänä meidän kohdatessa kaikki on toisin. Jos me ei olla enää sama hetki sitten rakastunut pari. Me nähdään toisemme erilailla. Näät mussa hiljaisen ja ujon ihmisparan, joka ei uskalla kertoa tunteistaan ääneen. Ihmisen, joka ei tiedä mitä haluaa elämältään. Joka elää liikaa hetkessä, eikä mieti seurauksia.

Nämä sanat mä kirjoitin elokuun yhdestoista päivä, enkä oikeasti uskonut todellisuuden tulevan vastaan näin nopeasti. Ollaan jo nyt siinä pisteessä, kun täytyisi löytää se kipinä, joka toi meidät aikoinaan yhteen. Ja kun mä nyt sanon, etten kestäisi sun menettämistä, tarkoitan sitä täydestä sydämmestä.

Älä anna mun menettää sua. Tiedän, että oot mulle täydellinen. Mutta mitä jos lakkaa rakastamasta henkilöä, jota lupasi rakastaa ikuisesti? Rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen - se on haaste.

Neliapila

Istuttiin vierekkäin pihalla keskipäivän paahteessa. Aurinko porotti taivaalta ja nautittiin lämmöstä. Kerroin sulle tarinaa siitä, kuinka lapsena yritin huijata onnea itselleni. Otin kaksi kauneinta apilaa pihamaalta. Näytin, kuinka nyppäisin molemmista apiloista yhdet lehdet irti. Jäljelle jääneistä  kahdesta kahden sakaran apilasta yhdistin neljän sakaran onnen.

Vaikenin hetkeksi. Katselin taivaallee ja hivelin sormenpäillä vieressä kasvavaa korkeaa apilamaata. Katkaisin yhden apilan varren sormieni väliin. Nostin apilan syliini ja huomasin ensimmäisen kerran elämässäni löytäneeni onnen etsimättä.

Lehtisade

♪ ♫ Daughter - Get Lucky

Kesken hölkän pysähdyn katsomaan, kun keltaiset lehdet tippuvat vauhdilla pyörteiden saattelemana maata kohti. Vihdoin viimeisimmätkin lehdet uskaltavat päästää otteensa ja antaa tuulen johdattaa. Seison lehtisateen alla ja mieleeni muistuu kaikki se naurettava määrä onnellisuutta, mitä mun sisällä oikeasti on. Kumpa muistaisin sen myös illan hämärtyessä yöksi, sillä yleensä tunnen pelkkää tuntematonta surua, joka irrottaa musta otteensa vasta auringon koskettaessa mun kalpeita kasvoja.

Elämä täällä on kuin vedessä kuun kuvajainen.

Otat sen kämmenelle, kummaksut:

Onko sitä?

Haavoittuivaisin

Kun mä lapsena istuin TV:n ääressä katsomassa, kun Suomen kauneinta naista kruunattiin, mietin miltä tuntuu olla noin onnellinen. Vuosi vuoden jälkeen ihmettelin, mikä voima saa ihmisen itkemään onnesta.

Mä tiedän sen nykyään - kolme kertaa onnesta itkeneenä. Ihminen itkee onnesta, koska juuri sillä hetkellä sillä on kaikki, mitä se voi elämältä toivoa. Sillä hetkellä, ihminen ei usko omaa onneaan todeksi. Se on se yksi voimakkaimmista tunteista, kun maailma tuntuu sen pienen hetken täydelliseltä paikalta.

Sillä hetkellä musta tuntuu, että oon samaan aikaan maailman vahvin ja haavoittuvaisin olento.  Se tunne saa mut tuntemaan itseni eläväksi, vaikka viime kerralla ääretön onni sai mut luhistumaan kylmälle puulattialle. Se salpautti mun hengen, ja sai mun kädet tärisemään. Taisin olla onnellisempi, kuin universumi sallii ihmisen olla.

Täydelliseltä

On kevätyö. Kello lähestyy yhtä. Kävellään hämäryydessä suljetulla rautatiellä, johon on jätetty yksinäinen graffiteilla koristeltu junan vaunu ja monta kymmentä resiinaa. Raahataan yksi resiinoista kiskoille ja istutaan sen kyytiin. Se on täynnä hämähäkinseittiä, mutta tänä yönä en anna sen häiritä. Pumpataan resiina liikkeelle. Livutaan kohti loivaa mäkeä ratakiskoilla, joita ympäröi loputtomat aavemetsät. Rautatielle kasvaneet kuusen taimet ja risut raapivat mun nilkkoja ja sääriä. Vuodan verta.

Hämärää yötä valaisee täysikuu. Se valaisee niin paljon, että erotetaan toistemme kasvot. Sanot mua kauniiksi. Vauhtimme kovenee koko ajan. Mäki tuntuu loputtomalta. Vähän jo pelottaa, mutta me nauretaan. Kaikki tuntuu täydelliseltä, kun oon sun kanssa.

Unelmatulevaisuudestasi

Eilen kävelin huoneeseesi aivan kuten ennen. Tavallisesti nouset tuoliltasi hymyillen ja rutistat minua pitkään. Et päästä irti vaan pidät mua otteessasi ihan kuin meidän viimenäkemisestä olisi ikuisuuksia. Eilinen oli erilainen. Istuit tuolillasi ja katsoit minua ilmeettömästi. Et vastannut edes tervehdykseen. Huoneen valtasi outo tunnelma.

Siirryttiin sun parvekkeelle. Kuuntelin, kun paidattomana lauloit ja soitit kitaraa. Yö tuntui lämpöisemmältä kuin kuukausiin. Se tilanne olisi voinut olla niin kaunis, mutta ehdotit, että mun täytyy lähteä kotiin nukkumaan. Yritin halata sua hyvästiksi, mutta hylkäsit mun yrityksen.

Siitä on vain kaksi kuukautta, kun oltiin sylikkäin parvekkeellasi. Oli kesäyö. Maattiin viltin alla lämpöisessä piiloutumassa hyttysiltä, jotka yrittivät tunkeutua meidän iholle. Kerroit unelmatulevaisuudestasi mun kanssa. Se kuulosti paremmalta kuin mikään ikinä, mutta jo nyt minulla on sellainen olo, että en tule koskaan tekemään sinua onnelliseksi.

Syleilyssä

Salaa toivon, että ilmestyt pian meidän auringon säteiden täyttämään pihaan. Astuisit hiljaa meidän vanhaan taloon. Saapuisit vieno hymy kasvoillas mun huoneeseen ja asettuisit sanaa sanomatta mun viereen makaamaan. Ottaisit musta kiinni tiukemmin kuin koskaan ja kertoisit rakastavasi. Makoiltaisiin tunteja toistemme syleilyssä hämärässä huoneessa ja lähtisit vasta päivän vaihduttua toiseksi.

Sä et koskaan saapunut. Miksi edes kuvittelin jotain niin kaunista.

Sulosointuja

Muistatko sä sen syksyn? Sen, kun sunnuntaisin illan hämärtyessä odotit mua meidän postilaatikolla. Halusit nähdä mut vielä viimeisen kerran ennen kuin vaihdoit kaupunkia koko viikoksi. Laitoit viestin: "Nähdään pian." Hiivin meidän talon nitisevät rappuset alas ja menin ulos ulvovasta ovesta. Kävelin pitkin pientä soratietä, joka johti sun luo. Kaikkialla oli niin pimeää, että en voinut erottaa sua mustasta massasta. Mun täytyi vain kuunnella sun lähestyviä askelia.

Kun kohdattiin, nostit mut ilmaan vyötäröltä - mä kiljuin ja yritin rimpuilla irti. Naurettiin molemmat. Sä laskit mut alas ja pidit vaan tiukasti lähelläs. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi. Siihen hetkeen, kun seistiin keskellä tietä pimeydessä hitaasti maahan leijailevien lehtien seassa, ja sä kuiskit mun korvaan sulosointuja siitä, kuinka voisit olla siinä hetkessä loppuelämän.

Syksy on taas täällä - mutta me ei.

Hiljaisuus

Ollaan ajettu lähes 100 kilometriä yön hämäryydessä. Huomaan, että sulla ei ole kaikki hyvin. Kysyn, mikä sulla on hätänä, mutta et vastaa. Käännät pääsi pois. Tyydytään molemmat hiljaisuuteen.

Perillä teidän kotona hiivitään sun huoneeseen. Oot edelleen kummallinen. Sanon, että voin nukkua lattialla tämän yön. Katsot mua silmiin, mutta pakenen katsettasi. Huokaiset ja kaadat mut lattialle. Maataan hetken aikaa patjalla kasvot vastakkain. Sun silmistä valuu hitaasti kyyneliä.

Hetken kuluttua sanot, että sua pelottaa. Jompaa kumpaa aina sattuu.

Sinusta

Muistan sen lämpimän kesäyön hetken, kun katselimme hämärää järvimaisemaa vierekkäin parvekkeellasi. Toivottiin raittiin ilman piristävän meitä, sillä haluttiin valvoa kello kolmeen. Sanoit, että kaikki näyttää oudon violetilta ja ihmeelliseltä. Taivaalla oli muutama hassu liilanharmaa pilvi ja kerrottiin vuorotellen asioita, joita niistä tuli mieliimme.

Aloit kuvailemaan taivasta. Pohdit, kuinka se on suuri taideteos, joka muuttuu jatkuvasti. Mietit, miten kukaan on ikinä tajunnut ilman olevan jotain - atomeita. Ajattelit ilman koostumusta ääneen: 78% typpeä, 21% happea ja loput jalokaasuja, vetyä ja hiilidioksidia.

Siirryttiin sisälle peittojen alle ja nukahdettiin jo ennen kahta. Päätettiin, että meidän tulevassa kodissa makuuhuoneen katto on pelkkää lasia. Taivas on niin kaunis. Ja mä en varmaan koskaan saa susta tarpeekseni.