20. elokuuta 2013

Pelko

Eilen kävelin sun huoneeseen aivan kuten ennen. Tavallisesti nouset tuoliltasi hymyillen ja rutistat mua pitkään. Et päästä irti vaan pidät mua otteessas, ihan kuin meidän viimenäkemisestä olisi ikuisuuksia. Eilinen oli erilainen. Istuit tuolillasi ja katsoit mua ilmeettömästi. Et vastannut edes tervehdykseen. Huoneen valtasi outo tunnelma.

Siirryttiin sun parvekkeelle. Kuuntelin, kun paidattomana lauloit ja soitit kitaraa. Yö tuntui lämpöisemmältä kuin kuukausiin. Se tilanne olisi voinut olla niin kaunis, mutta ehdotit, että mun täytyy lähteä kotiin nukkumaan. Yritin halata sua hyvästiksi, mutta hylkäsit mun yrityksen.

Siitä ei ole kuin kaksi kuukautta, kun oltiin sylikkäin sun parvekkeella. Oli kesäyö. Maattiin viltin alla lämpöisessä piiloutumassa hyttysiltä, jotka yritti tunkeutua meidän iholle. Sä kerroit sun unelmatulevaisuudesta mun kanssa. Se kuulosti paremmalta kuin mikään ikinä, mutta jo nyt mulla on sellainen olo, että en tule ikinä tekemään sua onnelliseksi.

3 kommenttia:

  1. Ihanasti ja riipivästi kirjoitettu :( mainitsin blogisi oman blogini suosikkiblogit-postauksessa. :)
    jatka hyvää kirjoittamistasi!

    sateentakanajossakin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. kirjoitat upeasti. tää postaus varsinki kolahti älyttömästi ja sain itkukohtauksen. terveisin muutama viikko sitten kihlatustaan eronnut.

    ps. jään lukijaksi. :3

    VastaaPoista