27. heinäkuuta 2015

Nähdään

En muista ensimmäistä kertaa, kun me tavattiin. Muistan vain, että sinä syksynä tykkäsin sun kulahtaneista ruutukauluspaidoista ja täydellisen ruskeista silmistä. Ja olihan sulla se yksi vihreä huppari, jota sain kerran kylmissäni lainata. Esitit ettei sua haittaa, vaikka taisit palella enemmän kuin minä.

Muistan, kun istuttiin porukalla rannalla. Sä halusit mut sun syliin istumaan. Kieltäydyin aluksi, mutta hetken kuluttua hiplailit mun mahaa ja ihmettelit sen pienuutta. Muistan, kuinka samana iltana halattiin ja sä yritit humalassa suudella mua. Kieltäydyin - kahdesti. Mutta kyllä mä silti nukuin sun vierellä siellä teltassa. Koko yö oli kamala. Oli elokuun kohmeus ja mun selän alla oli käpy. Mun käsi puutui uudestaan ja uudestaan, mutta pysyin liikumattomana, etten herättäisi sua. Et sä olisi herännyt - tiedän sen nykyisin.

Samana kesänä maattiin sylikkäin pimeässä navetassa. Oltiin piilossa kaverimme vihaiselta isältä ja syötiin jäätelöä. Sanoit, että mun hiukset tuoksuvat banaanilta. Kysyin, onko se huono ja väitit pitäväsi siitä, vaikka kahden vuoden kuluttua muisteltuamme sitä hetkeä, myönsit, että se oli oikeastaan aika kamalaa.

Seuraavana kesänä nähdessäni sut vilaukselta musta tuntui, että palanen mua olisi jäänyt siihen paikkaan, kun seisoit siinä aidan vieressä, polkaisit moposi käyntiin ja hymyilemättä sanoit Nähdään. Tuskin olisin päästänyt sua lähtemään, jos olisin silloin aavistanut, mitä kaikkea meillä oli vielä edessä.

22. heinäkuuta 2015

2+2+7=11

Päivämäärä 22.7. taitaa tälle suvulle tarkoittaa kertaantuvaa menetystä, vaikka eihän surun sattuminen samalle päivämäärälle 11 vuoden välein taida vielä tehdä mistään sääntöä. Toivotaan, että kummipoikasi oli sua vastassa, vaikka kuolema onkin mun maailmassa lopullinen asia.

Se viimeinen halaus jäi halaamatta, ja mä itken kai neljännen kerran.

Tuskin olen koskaan nähnyt taivasta noin mustana.