Nykyisin, ennen heinäkuun loppua, pelkään sinun edelleen satuttavan minua, ja kuitenkin pohdin, missä mahdamme olla kymmenen vuoden kuluttua. Muutama yö sitten kyynelehdinkin turhautuneena kylkeäsi vasten ja kerroin etten jaksa enää epätietoisuutta meistä. Murruin vierelläsi täysin ja hakkasin sinua tyynyllä kunnes raivoni laantui. Itkin silmäluomeni turvoksiin ja pienen hetken toivoin, ettei sinua olisi olemassa. Mutta kerroin myös, ettei yksikään hetki kanssasi ei ole mennyt hukkaan, vaikka sinä taas päättäisitkin lähteä. Kuitenkin tällä kertaa näyttää siltä, että olet tullut tähän jäädäksesi. Rakastan sinua ja vihdoin voin olla varma, että sinäkin rakastat minua.
26. heinäkuuta 2018
Hetki kanssasi
Ennen helmikuun alkua makasin sängylläsi täydessä hiljaisuudessa ja katselin pimeydessä rappeutuvaa kattoasi. Tunsin silmäkulmissani kihelmöivät kyyneleet sekä katseesi minun poskipäilläni. Sanoit, ettei minusta ota mitään selvää, mutta harvoinhan olen itsekään ymmärtänyt minua. Yritin miettiä jotain muuta kuin omaa viallisuuttaani samalla kun puhuit kauniisti sielukkaista silmistäni. Kerroin, että pelkään sinua, mutta oikeasti tarkoitin, että pelkään sinun satuttavan minua. Mietin, mitä tapahtuu kymmenen tunnin kuluttua, kun lähden takaisiin pohjoiseen. Kymmenen tunnin kuluttua, jolloin kerroit olevasi taas surulllinen.
Nykyisin, ennen heinäkuun loppua, pelkään sinun edelleen satuttavan minua, ja kuitenkin pohdin, missä mahdamme olla kymmenen vuoden kuluttua. Muutama yö sitten kyynelehdinkin turhautuneena kylkeäsi vasten ja kerroin etten jaksa enää epätietoisuutta meistä. Murruin vierelläsi täysin ja hakkasin sinua tyynyllä kunnes raivoni laantui. Itkin silmäluomeni turvoksiin ja pienen hetken toivoin, ettei sinua olisi olemassa. Mutta kerroin myös, ettei yksikään hetki kanssasi ei ole mennyt hukkaan, vaikka sinä taas päättäisitkin lähteä. Kuitenkin tällä kertaa näyttää siltä, että olet tullut tähän jäädäksesi. Rakastan sinua ja vihdoin voin olla varma, että sinäkin rakastat minua.
Nykyisin, ennen heinäkuun loppua, pelkään sinun edelleen satuttavan minua, ja kuitenkin pohdin, missä mahdamme olla kymmenen vuoden kuluttua. Muutama yö sitten kyynelehdinkin turhautuneena kylkeäsi vasten ja kerroin etten jaksa enää epätietoisuutta meistä. Murruin vierelläsi täysin ja hakkasin sinua tyynyllä kunnes raivoni laantui. Itkin silmäluomeni turvoksiin ja pienen hetken toivoin, ettei sinua olisi olemassa. Mutta kerroin myös, ettei yksikään hetki kanssasi ei ole mennyt hukkaan, vaikka sinä taas päättäisitkin lähteä. Kuitenkin tällä kertaa näyttää siltä, että olet tullut tähän jäädäksesi. Rakastan sinua ja vihdoin voin olla varma, että sinäkin rakastat minua.
20. heinäkuuta 2018
Jälleen ja yhä
Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen huomannut rakastavani häntä jälleen ja yhä. Jälleen, sillä kaksi kesää sitten päätin, etten enää ottaisi häntä vastaan, vaikka hän joskus päättäisikin palata. Yhä, sillä luulen, etten koskaan aidosti lakannut rakastamasta.
En voi olla varma, rakastaako hän minua, mutta välillä minusta tuntuu siltä. Ainakin silloin, kun olen hänen rintakehään painautuneena, ja huomaan hänen katselevan minua television sijasta, sekä silloin, kun hän väkijoukossa tarttuu kädestäni, ja kehuu minua kauniiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Minusta tuntuu, että hän rakastaa minua silloin, kun hän hiipii taakseni, laittaa kätensä vyötäröni ympärille ja suukottaa niskaani, sekä silloin, kun aamulla avaan silmäni ja huomaan hänen katselleen untani.
En voi olla varma, rakastaako hän minua, mutta välillä minusta tuntuu siltä. Ainakin silloin, kun olen hänen rintakehään painautuneena, ja huomaan hänen katselevan minua television sijasta, sekä silloin, kun hän väkijoukossa tarttuu kädestäni, ja kehuu minua kauniiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Minusta tuntuu, että hän rakastaa minua silloin, kun hän hiipii taakseni, laittaa kätensä vyötäröni ympärille ja suukottaa niskaani, sekä silloin, kun aamulla avaan silmäni ja huomaan hänen katselleen untani.
“When she’s not looking, he stares at her with eyes burning with a thousand questions; as if he could find the answers if he just watched her long enough. Because in the beginning, love is a terrifying thing if you are unsure of their intentions. When he’s not looking, she stares at him with eyes filled with sadness. Love has never been an easy thing for her. She knows all too well the pain that comes from falling too quickly. But when they look at each other, none of that seems to matter.”
26. helmikuuta 2018
Kipujen kaikukoppia
♪♫ M - Lampi
En usko tietäväni vielä mitään tuskasta, mutta on hetkiä, joiden kivistykset ovat jääneet kaikukopiksi kehooni.
Kun olin ihan pieni, katsoin sivusta kipua, jota niin pieni ihminen ei osannut vielä käsittää. Ihmettelin, miksi äiti ei ollut läsnä ja miksi hän itki useana päivänä viikosta sängyssä peittoon kääriytyneenä. Isä sanoi vain äiti on niin sairas, ettei se koskaan parane. En minä silloin käsittänyt, ettei lasi vettä ja talouspaperin palanen pystyneet puhdistamaan hänen sisällä jylläävää tuskaa.
Muistan myös, kuinka kuudennen luokan joulupäivänä kaaduin sanattomana sängylle parhaan ystäväni tekstiviestin vuoksi. Sinä synkkänä jouluna meidän pientä kylää peitti suuri surupeitto, kun kaksi tyttöä olivat menettäneet äidin. Kolme vuotta sitten näin vilauksen siitä kivusta, kun ystäväni itki edessäni hämmästellen, ettei hän vieläkään tiedä totuutta sen päivän tapahtumista.
Muutama vuosi sitten valtava pelko teki minusta sanattoman, kun herättyäni löysin ystävän kirjoittaman kirjeen - kirjeen täynnä läheisille omistettuja hyvästejä. Tarkkailin ystäväni yrityksiä valehdella itsetuhoisista aikeistaan seuraavat 13 tuskaista tuntia. Vasta aamuyöstä kehoni hälytystila hiipui, kun verkkokalvoni vastaanottivat kuvan juuri ja juuri elossa olevasta ystävästä, kasvot lääkehiilen peitossa.
Sinä kesäisenä yönä en nukkunut silmänräpäystäkään, kun jäin epätietoisuuteen hänen motiiveistaan. Kävelin monta tuntia ulkona valoisassa yöttömän yön usvassa peläten tulevaa päivää. Enkä minä pelännyt turhaan, koska ei hän silloinkaan halunnut minua elämäänsä. Tunsin sisälläni tukehduttavan tsunamin, joka hukutti jokaisen sisäelimeni yksi kerrallaan kyynelmereen.
Tänä viikonloppuna löysin ystäväni aamuyöllä kylpyhuoneestani sekavassa tilassa, raajat auki viillettynä. Mieleeni on syöpynyt kuva lattialaatoista kauttaaltaan veressä, rikkinäisen viinilasin sirut lavuaarissa, ystävän sanoissa ainoastaan haluan kuolla, haluan kuolla, haluan kuolla. Hän elää edelleen, mutta jonkin niistä lasinsiruista taisi löytää tiensä viiltämään sisuksiani.
En usko tietäväni vielä mitään tuskasta, mutta on hetkiä, joiden kivistykset ovat jääneet kaikukopiksi kehooni.
"Life always gives us exactly the teacher we need at every moment. This includes every mosquito, every misfortune, every red light, every traffic jam, every obnoxious supervisor (or employee), every illness, every loss, every moment of joy or depression, every addiction, every piece of garbage, every breath. Every moment is the guru." - Joko Beck
2. helmikuuta 2018
Vihdoin vapaana
Viime maanantaina 29.1.2018 sanoin en ole koskaan halunnut kuolla näin paljoa, ja niin koomiselta kuin se saattoikin kuulostaa, tarkoitin sitä täydestä sydämestä. Luulin, että olen jo kokenut sen pisteen, kun elämä on täydellisen sietämätöntä. Nyt minä vasta tiedän - ainakin siihen asti, kunnes tunnen taas jotain sitäkin sietämättömämpää.
Katsoin ikkunasta ja haaveilin kiipeäväni lähimmän kerrostalon katolle ottaakseni askeleen yli reunan. Mutta en minä voisi tehdä niin, kun siskoni saattaa kävellä samalla kadulla ja huomaisi minut siinä maassa - verisenä, rikkinäisenä ja vihdoin vapaana.
Istuin sinun sohvalla sikiöasennossa elämäni tuskallisimmassa ahdistuksessa yrittäen pitää itseäni kasassa. Katsoin täydellisen ruskeita silmiäsi ja yritin telepaattisesti välittää sanoja tapa minut kuudesti, kiitos.
Astuin autoon ja mietin, että ehkä en laita turvavyötä ja tänään on elämäni onnekkain päivä. Seuraavana yönä näin unta siitä, kuinka rekka lipui kylkeemme. Tunsin valtavaa helpotusta siinä hetkessä, kun huomasin ettei mitään ole enää tehtävissä.
Haaveilin siitä, miten ensimmäisenä kotiin päästyäni pistän päälle kauneimman omistani mekon, astun vastarannalla olevaan hyytävään avantoon, painaudun jään alle ja annan virran viedä minut Kemijokea pitkin Suomen rajalle.
Mutta tässä minä olen, muutaman päivän kuluttua vieläkin elossa. Huomaan ulkona valoa kellon ollessa 16.34. Rovaniemellä ei ole enää pilkkopimeää. Minä selvisin ja tulen selviämään jatkossakin. Ja tuo kaikki tuntuu jo nyt niin naurettavalta.
Today, I feel like suicide
Tomorrow, I might say I'm alright
I just wanna reach my paradise
I just wanna reach sweet paradise
Katsoin ikkunasta ja haaveilin kiipeäväni lähimmän kerrostalon katolle ottaakseni askeleen yli reunan. Mutta en minä voisi tehdä niin, kun siskoni saattaa kävellä samalla kadulla ja huomaisi minut siinä maassa - verisenä, rikkinäisenä ja vihdoin vapaana.
Istuin sinun sohvalla sikiöasennossa elämäni tuskallisimmassa ahdistuksessa yrittäen pitää itseäni kasassa. Katsoin täydellisen ruskeita silmiäsi ja yritin telepaattisesti välittää sanoja tapa minut kuudesti, kiitos.
Astuin autoon ja mietin, että ehkä en laita turvavyötä ja tänään on elämäni onnekkain päivä. Seuraavana yönä näin unta siitä, kuinka rekka lipui kylkeemme. Tunsin valtavaa helpotusta siinä hetkessä, kun huomasin ettei mitään ole enää tehtävissä.
Haaveilin siitä, miten ensimmäisenä kotiin päästyäni pistän päälle kauneimman omistani mekon, astun vastarannalla olevaan hyytävään avantoon, painaudun jään alle ja annan virran viedä minut Kemijokea pitkin Suomen rajalle.
Mutta tässä minä olen, muutaman päivän kuluttua vieläkin elossa. Huomaan ulkona valoa kellon ollessa 16.34. Rovaniemellä ei ole enää pilkkopimeää. Minä selvisin ja tulen selviämään jatkossakin. Ja tuo kaikki tuntuu jo nyt niin naurettavalta.
Today, I feel like suicide
Tomorrow, I might say I'm alright
I just wanna reach my paradise
I just wanna reach sweet paradise
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)