Muistatko sä sen syksyn? Sen, kun sunnuntaisin illan hämärtyessä odotit mua meidän postilaatikolla. Halusit nähdä mut vielä viimeisen kerran ennen kuin vaihdoit kaupunkia koko viikoksi. Laitoit viestin: "Nähdään pian." Hiivin meidän talon nitisevät rappuset alas ja menin ulos ulvovasta ovesta. Kävelin pitkin pientä soratietä, joka johti sun luo. Kaikkialla oli niin pimeää, että en voinut erottaa sua mustasta massasta. Mun täytyi vain kuunnella sun lähestyviä askelia.
Kun kohdattiin, nostit mut ilmaan vyötäröltä - mä kiljuin ja yritin rimpuilla irti. Naurettiin molemmat. Sä laskit mut alas ja pidit vaan tiukasti lähelläs. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi. Siihen hetkeen, kun seistiin keskellä tietä pimeydessä hitaasti maahan leijailevien lehtien seassa, ja sä kuiskit mun korvaan sulosointuja siitä, kuinka voisit olla siinä hetkessä loppuelämän.
Syksy on taas täällä - mutta me ei.
Ihana blogi, liityin :3
VastaaPoistavau hullun hienoo tekstiä !
VastaaPoistaUpeaa kaunista herkkää tekstiä, vetää sanattomaksi!:o
VastaaPoistakirjotat ihan tajuttoman hyvin ja silleen, että ei voi olla tajuamatta asian ydintä ja näin - tykkään!
VastaaPoistasait itelles uuden lukijan! :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poistapientä säheltämistä tän kommentoimisen kanssa, mutta siis, tarkoitus oli linkittää oma blogini, joka pitää sisällään mun aivopieruja sekavalla tekstillä höystettynä :)
Poistastop-that-shiiit.blogspot.com