13. lokakuuta 2013

Lehtisade

Kesken hölkän pysähdyn katsomaan, kun keltaiset lehdet tippuvat vauhdilla pyörteiden saattelemana maata kohti. Vihdoin viimeisimmätkin lehdet uskaltavat päästää otteensa ja antaa tuulen johdattaa. Seison lehtisateen alla ja mun mieleen muistuu kaikki se naurettava määrä onnellisuutta, mitä mun sisällä oikeasti on. Kumpa muistaisin sen myös illan hämärtyessä yöksi, sillä yleensä tunnen pelkkää tuntematonta surua, joka irrottaa musta otteensa vasta auringon koskettaessa mun kalpeita kasvoja.



Elämä täällä on kuin vedessä kuun kuvajainen.
Otat sen kämmenelle, kummaksut:
Onko sitä?

1 kommentti:

  1. Tajusin juuri jotain. Luen tekstejäsi. Ymmärrän ne niin hyvin etten tiedä ovatko ne omia ajatuksiani vaiko vain asioita joita haluaisin ajatella. Tuo äskeinen lause= friikkiä ja tiedän sen itsekin, mutta

    Kiitos sulle kaikista hienoista postauksista ja ajatuksista jotka olet jakanut kanssamme. Arvostan ♥

    VastaaPoista