20. heinäkuuta 2018

Jälleen ja yhä

Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen huomannut rakastavani häntä jälleen ja yhä. Jälleen, sillä kaksi kesää sitten päätin, etten enää ottaisi häntä vastaan, vaikka hän joskus päättäisikin palata. Yhä, sillä luulen, etten koskaan aidosti lakannut rakastamasta.

En voi olla varma, rakastaako hän minua, mutta välillä minusta tuntuu siltä. Ainakin silloin, kun olen hänen rintakehään painautuneena, ja huomaan hänen katselevan minua television sijasta, sekä silloin, kun hän väkijoukossa tarttuu kädestäni, ja kehuu minua kauniiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Minusta tuntuu, että hän rakastaa minua silloin, kun hän hiipii taakseni, laittaa kätensä vyötäröni ympärille ja suukottaa niskaani, sekä silloin, kun aamulla avaan silmäni ja huomaan hänen katselleen untani.

“When she’s not looking, he stares at her with eyes burning with a thousand questions; as if he could find the answers if he just watched her long enough. Because in the beginning, love is a terrifying thing if you are unsure of their intentions. When he’s not looking, she stares at him with eyes filled with sadness. Love has never been an easy thing for her. She knows all too well the pain that comes from falling too quickly. But when they look at each other, none of that seems to matter.”

2 kommenttia: