Katsoin ikkunasta ja haaveilin kiipeäväni lähimmän kerrostalon katolle ottaakseni askeleen yli reunan. Mutta en minä voisi tehdä niin, kun siskoni saattaa kävellä samalla kadulla ja huomaisi minut siinä maassa - verisenä, rikkinäisenä ja vihdoin vapaana.
Istuin sinun sohvalla sikiöasennossa elämäni tuskallisimmassa ahdistuksessa yrittäen pitää itseäni kasassa. Katsoin täydellisen ruskeita silmiäsi ja yritin telepaattisesti välittää sanoja tapa minut kuudesti, kiitos.
Astuin autoon ja mietin, että ehkä en laita turvavyötä ja tänään on elämäni onnekkain päivä. Seuraavana yönä näin unta siitä, kuinka rekka lipui kylkeemme. Tunsin valtavaa helpotusta siinä hetkessä, kun huomasin ettei mitään ole enää tehtävissä.
Haaveilin siitä, miten ensimmäisenä kotiin päästyäni pistän päälle kauneimman omistani mekon, astun vastarannalla olevaan hyytävään avantoon, painaudun jään alle ja annan virran viedä minut Kemijokea pitkin Suomen rajalle.
Mutta tässä minä olen, muutaman päivän kuluttua vieläkin elossa. Huomaan ulkona valoa kellon ollessa 16.34. Rovaniemellä ei ole enää pilkkopimeää. Minä selvisin ja tulen selviämään jatkossakin. Ja tuo kaikki tuntuu jo nyt niin naurettavalta.
Today, I feel like suicide
Tomorrow, I might say I'm alright
I just wanna reach my paradise
I just wanna reach sweet paradise
Tää saattaa hämmentää, mutta et usko kuinka mukava yllätys on huomata, että kirjoitat yhtä tätä blogia. Törmäsin ikivanhaan kommenttiin oman blogini puolella ja löysin tänne uudestaan. Vaikka teksti on synkkää, juuri sellaista mistä nautinkin, kenties on ironista sanoa tämä, mutta on ihana nähdä että tämä paikka on vielä olemassa. ♡
VastaaPoistaWauuu! Minäkin oon tosi hämmentynyt. Kiitos että jaoit tän. Kommentit on nykyään niin harvassa että tulee niin hyvä olo kun joku haluaa sanoa jotain ♥
VastaaPoista