13. heinäkuuta 2016

Pääosassa

Näppäilen sulle keskiyöllä lauseita ja muistan, miksi suhun oli aikoinaan niin helppo rakastua. Joskus ihmettelin, miten et milloinkaan päätynyt esittämään yhdellekkään sivulleni pääosaa, mutta harvoinhan mä olenkaan kirjoittanut onnesta. Erottuamme kun oon ollut taas liian paljon sitä entisaikojen haikeutta, ja nyt ymmärrän, että sun kanssa taisin viettää tähän astisen elämäni onnellisimmat puolitoista vuotta.

Kysyit, voisitko joskus vuosien päästä olla mulle tarpeeksi, koska pelkäät ettet koskaan löydä parempaa. Ei se koskaan ollut niin, ettet olisi riittävä. Tuskin enää koskaan tapaan ihmistä, joka arvostaisi mua samalla tavalla. Jonka sydän on aidosti täyttä kultaa. Joka uhraisi niin paljon mun takia. Joka haluaisi toteuttaa mun hulluimmatkin unelmat. Joka ei koskaan satuttaisi. Oot ainutlaatuinen, mutta silti tiedän, että ei ikuisuus oltu tehty meitä varten. Ollaan liian erilaisia - ja sitä sä et koskaan huomannut. Se pelotti mua.

Silti tänä yönä nukahdan muistellen sitä hetkeä, kun tanssilattialla katseiden kohdattua suudeltiin. Nukahdan muistellen sitä hetkeä, kun jälleen heräsin sun viereltä ja tiesin kesällä tehneeni virheen, kun kylmästi hylkäsin sut. Tänä yönä mulla on ollut niin uskomattoman suuri ikävä, että pienen hetken mietin, teinkö keväällä elämäni virheen.


"I miss the way you used to kiss me goodbye on my forehead, when you had to leave me in bed. “I’ll see you later, babe,” you used to say as your lips warmed my skin. How many mornings it woke me up, half groggy and smiling."

- All the ways I miss you, Genefe Navilon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti