Kun kävelen asteen pakkasessa, kuuntelen kaunista haikeutta ja katselen kuuraisia koivuja, joista viimeiset värikkäät lehdet pitävät vielä kaikin voimin kiinni. Kun syksy on yhtäkkiä tehnyt kauneudellaan lähtemättömän vaikutuksen.
Kun aurinko on pilvien peittämä, mutta avaan ranskalaisen parvekkeen oven ja hengitän raitista ulkoilmaa syvälle keuhkoihin. Katselen hetken synkkyyteen ja annan viileän ilman virrata kaksioon. Pistän musiikin kovemmalle ja tanssin ympäri olohuonetta. Ehkä joku ulkona kuuntelee kauneutta kanssani.
Kun tapaan ihmisen, jonka kanssa yö venyy keskipäivään ja liian nopeasti ohi menevässä hetkessä tunnen hänet paremmin kuin he, joiden kanssa käyn samoilla luennoilla toista vuotta. Kun ymmärrän, että maailman kauneimmat ihmiset ovat vielä kohtaamatta.
Kun olen löytänyt sisältäni hymyn, joka kihelmöi verisuonissa. Kun koko ajan sattuu vähemmän ja tiedän, että joskus maailma on uskomattoman kaunis paikka myös iltaisin, kun aamun onnellisuus ja päivän kestävä seesteisyys ei enää vaihdu yön pimeyteen mennessä ontoksi oloksi.
Kun nytkin sattuu, mutta tiedän että tulee päivä, kun ei satu enää ollenkaan.
I have wanted to kill myself a hundred times
but somehow I am still in love with life – Voltaire
Vau onpa kaunis teksti ja miten kaunis tuo kuva! Osaisipa itsekkin tehdä jotain tuommoisia liikkuvia ihmeitä.
VastaaPoista