Mahdollisuuksia

Muistan, miten viime syksynä tunsin loputonta onnellisuuden tunnetta sijaismajoituksessa tuntemattomien ihmisten seurassa. Asuin viikon kerrostalon kattohuoneistossa ja ihailin iltaisin tuntureita sekä kuuntelin parvekkeella syksyisten lehtien havinaa. Tunnen edelleen sen levollisuuden - kun olin täynnä odotusta, toivoa ja intoa. Mua ei haitannut, että lähin ystävä asui lähes 500 kilometrin päässä. Sinäkin otit pitkästä aikaa yhteyttä ja otin sulle kuvan siitä taianomaisesta auringonlaskusta.

Sain oman kauniin asunnon. Tunnen edelleen sen kivun lonkissani, kun nukuin lattialla pyyhkeen päällä lähes kaksi viikkoa. Maistan edelleen sen kermaisen kattilassa tehdyn kahvin, kun en omistanut viikkoihin kahvinkeitintä. Muistan edelleen sen tunteen, kun minulla ei ollut aikoihin ainuttakaan kalustetta, mutta joka kerta kotioven avattua minusta tuntui, että olen saapunut kotiin. Haistan edelleen sen vastatehdyn remontin - kylppärin putket ja seinien maalit. Muistan, kun laitoit minulle iltakuuden jälkeen viestiä ja tunsin haikean kaunista menneisyyttä sun sanoista.

Uusi kotini on edellistä raihnaisempi ja ajatukset rikkinäisempiä kuin vuosi sitten. Mutta sä oot nykyisin aiempaakin upeampi. Mietin, oliko viimesyksyinen hetkellinen onni enemmän peräisin uusista mahdollisuuksista vai meidän paluun tehneistä pitkistä keskusteluista.

Lähestyvä syksy tarjoaa minulle taas mahdollisuuksia, mutta milloinkohan en olisi pettynyt uusiin alkuihin.



"I tell myself I am searching for something. But more and more, it feels like I am wandering, waiting for something to happen to me, something that will change everything, something my whole life has been leading up to."

- Khaled Hosseini, And the Mountains Echoed

Pääosassa

Näppäilen sinulle keskiyöllä lauseita ja muistan, miksi sinuun oli aikoinaan niin helppo rakastua. Joskus ihmettelin, miten et milloinkaan päätynyt esittämään yhdellekkään sivulleni pääosaa, mutta harvoinhan olenkaan kirjoittanut onnesta. Erottuamme minussa on ollut aivan liian paljon sitä entisaikojen haikeutta, ja nyt ymmärrän, että sinun kanssasi taisin viettää tähän astisen elämäni onnellisimmat ja vakaimmat puolitoista vuotta.

Kysyit, voisitko joskus vuosien päästä olla minulle tarpeeksi - pelkäät, ettet tule koskaan löytämään parempaa. Ei se koskaan ollut niin, ettet olisi riittävä. Olet ainutlaatuinen, mutta silti tiedän, ettei ikuisuus oltu tehty meitä varten. Olemme liian erilaisia - ja sitä sinä et koskaan huomannut. Se pelotti minua.

Silti tänä yönä nukahdan muistellen sitä hetkeä, kun tanssilattialla katseiden kohdattua suudeltiin. Nukahdan muistellen sitä hetkeä, kun jälleen heräsin viereltäsi ja tiesin kesällä tehneeni virheen, kun kylmästi hylkäsin sinut. Tänä yönä minulla on ollut niin uskomattoman suuri ikävä, että pienen hetken mietin, teinkö keväällä elämäni virheen.

"I miss the way you used to kiss me goodbye on my forehead, when you had to leave me in bed. “I’ll see you later, babe,” you used to say as your lips warmed my skin. How many mornings it woke me up, half groggy and smiling." - All the ways I miss you, Genefe Navilon