Se ojentaa minulle taas kylmää kättään ja tartun kiinni pahimpaan mahdolliseen turvallisuuden tunteeseen. Palelen, vaikka olen kääriytynyt muhkeaan aamutakkiin. Ihokarvani ovat pystyssä kaiken tämän lämmön alla.
Olisin kaksi vuorokautta sitten sanonut, että minulla on ihan hyvä näin, mutta nyt huomaan ettei öiset ahdistukset ja painajaiset päästä minusta irti edes herätessä. Keksin selityksiä ennen herätyskellon soittoa. Nukuinko edes ennen kuin heräsin unesta.
Unesta, jossa minut haluttiin polttaa elävältä. Olin niin paha.
Jääkaapissani on nahistunut kurkun palanen ja hyllyssä liikaa hiilihydraattipitoisia makaroneja. Älä koske. Mietin lähestynkö taas elämää, jossa olemattomuus oli vaihtoehto.
Yllätyin itsekin.