Viilessä syystuulessa

Se oli yksi viimeisimmistä kerroista, kun me nähtiin. Käveltiin pihalla syyshämäryydessä hiljaa kohti sadan metrin päässä häämöttäviä valoja. Näimme tuskin toisiamme. Yhtäkkiä otit musta kiinni ja halasit pidempään kuin aikoihin. Oltiin siinä hetki ja kysyit miksen halannut sua aiemmin. Vastasin itkua pidätellen, etten uskaltanut. Se halaus jäi yhdeksi viimeisimmistä, enkä voi olla muistamatta, miten pahalta ja samaan aikaan huojentuneelta minusta tuntui siinä pimeydessä keskellä soratietä, viileässä syystuulessa.

Kahvipöydässä istuit vastapäätäni ja susta huokui inho. Kutittelin varpaillani jalkateriäsi etkä reagoinut kuin kylmällä katseella, joka on ikuisesti piirtynyt verkkokalvoilleni. Ja vaikka siitä tunnin kuluttua makasinkin taas onnellisesti sun kainalossa, niin kyllä me molemmat taidettiin tietää, ettei meitä voi enää korjata.