Hiljaisuus

Ollaan ajettu lähes 100 kilometriä yön hämäryydessä. Huomaan, että sulla ei ole kaikki hyvin. Kysyn, mikä sulla on hätänä, mutta et vastaa. Käännät pääsi pois. Tyydytään molemmat hiljaisuuteen.

Perillä teidän kotona hiivitään sun huoneeseen. Oot edelleen kummallinen. Sanon, että voin nukkua lattialla tämän yön. Katsot mua silmiin, mutta pakenen katsettasi. Huokaiset ja kaadat mut lattialle. Maataan hetken aikaa patjalla kasvot vastakkain. Sun silmistä valuu hitaasti kyyneliä.

Hetken kuluttua sanot, että sua pelottaa. Jompaa kumpaa aina sattuu.

Sinusta

Muistan sen lämpimän kesäyön hetken, kun katselimme hämärää järvimaisemaa vierekkäin parvekkeellasi. Toivottiin raittiin ilman piristävän meitä, sillä haluttiin valvoa kello kolmeen. Sanoit, että kaikki näyttää oudon violetilta ja ihmeelliseltä. Taivaalla oli muutama hassu liilanharmaa pilvi ja kerrottiin vuorotellen asioita, joita niistä tuli mieliimme.

Aloit kuvailemaan taivasta. Pohdit, kuinka se on suuri taideteos, joka muuttuu jatkuvasti. Mietit, miten kukaan on ikinä tajunnut ilman olevan jotain - atomeita. Ajattelit ilman koostumusta ääneen: 78% typpeä, 21% happea ja loput jalokaasuja, vetyä ja hiilidioksidia.

Siirryttiin sisälle peittojen alle ja nukahdettiin jo ennen kahta. Päätettiin, että meidän tulevassa kodissa makuuhuoneen katto on pelkkää lasia. Taivas on niin kaunis. Ja mä en varmaan koskaan saa susta tarpeekseni.