on onni tuntea

itken nykyään niin herkästi, että välillä uskon tunteellisuuteni olevan heikkoutta.

yleensä itken, koska pelkään.
pelkään etten saa kohta enää rakastaa sinua.
tottakai saisin sinunkin jälkeesi mahdollisuuksia rakastaa,
mutta mitä jos en koskaan
osaa välittää kenestäkään kuten sinusta.
enkä minä kykene elämään suhteessa
jossa rakastan vain puolitiehen.

uskokaa pois,
olen kyllä yrittänyt.

en ole koskaan aiemmin pelännyt menettämistä
- ainakaan tällä tavoin
ja uskonkin, etten oikein osaa käsitellä tätä tunnetta
menettämisen pelko on minulle aivan uutta
ja yleensä siksi minä itken

(ja pettymyksen.
yhtä usein pettymyksen.)

oli vuosia, jolloin en itkenyt lainkaan
olin surullisempi kuin koskaan
ehkä olin rakentanut kyynelkanavieni eteen
emootioita estävät padot
ja se taisi tehdä minut niin kamalan surulliseksi

kun minä joulukuussa itkin
sinä sanoit häpeäväsi minua
lopeta, kaikki näkee
kun uskaltasin viimein kertoa
miten valtavasti minua ahdistaa,
sinä keskytyit ainoastaan itseesi
ja jokaiseen tuntemattomaan samassa huoneessa
sinä häpesit minua ja minun uskallusta tuntea
ja siksi minua itketti aiempaakin enemmän

mutta minä en enää häpeä vaikka sinä häpeäisit
olen kävellyt tampereen ruuhkisimmalla kadulla
kyynelmeri kasvoilllani
välittämättä tippaakaan
huomaamatta ainuttakaan ihmistä
olen kyynelehtinyt busseissa

tälläkin hetkellä
tuntematon nuorukainen vierelläni

uskon ettei kukaan kuule tai näe
eikä se haittaisi, vaikka joku huomaisi
kunhan saan tuntea vapaasti

on onni tuntea
vaikka tälläkin hetkellä
kirjoitan kyynelten kautta

onko siellä koti ollenkaan

onko siellä koti ollenkaan,

jos eripuran kohdalla kuulee jälleen sanat
ehkä sun olisi parempi lähteä
ja tällä kertaa minä lähden
katkerana, uupuneena, surullisena ja pettyneenä minä lähden.

lähden juuri saavuttuani kotiimme usean tunnin matkustamisen jälkeen
lähden siihen kotiin, jota väestörekisterikeskus kutsuu kotiosoitteekseni
se on koti, jota kela muistaa kerran kuukaudessa
se on koti, jossa vietän aikaa muutamia minuutteja kuukaudessa, 
jotta kuolemaa tekevällä kultaköynnökselläni olisi vielä mahdollisuus elää.
vietin siellä alkuvuodesta kaksi yötä koska olin turhautunut meihin
vietän siellä ensiyön kuljettuani vuoden rumimpana päivänä loskasateessa ja tuiskeessa odottamaan päivän neljättä bussia

nielua kuristaa epämiellyttävä tunne

annan sille luvan

onko koti paikka,
jossa on ylenpalttinen onni
vai onko koti paikka,
jossa on sijaa jokaiselle emootiolle

niin pettymykselle surulle inholle alakulolle suuttumukselle vihastumiselle kateudelle turhautumiselle katkeruudelle avuttomuudelle ärtyneisyydelle vaivaantuneisuudelle uupumukselle kuin myös haluttomuudelle

(niin.

haluttomuuteni taisi olla ihka ensimmäinen syy, jonka takia minut on häädetty yhteisestä sängystä 
hänen jälkeensä en täysin luottanut vuosiin kehenkään
minä pelkäsin etten riitä ja valitettavasti en usein riittänytkään
en uskoakseni riitä vieläkään
enkä tiedä tuleeko minusta vielä joskus riittävä

kenellekkään)

välillä minusta tuntuu ettei minulla ole kotia
mutta minullahan on kahden kotikodin lisäksi
kolme kotia tampereella,
kaksi kotia rovaniemellä,
sekä kaksi kotia turussa.

koen olevani etuoikeutettu

tänä iltana jätin hetkeksi yhteisen kotimme
mutta kyllä minä ihan kohta taas palaan
kunhan olen ensin saanut ollut hetken aikaa surullinen
kyllä minä ihan kohta taas palaan ja ehkä silloin jo hymyilet ja sanot kulta, ihanaa että olet kotona

Hetki kanssasi

Ennen helmikuun alkua makasin sängylläsi täydessä hiljaisuudessa ja katselin pimeydessä rappeutuvaa kattoasi. Tunsin silmäkulmissani kihelmöivät kyyneleet sekä katseesi minun poskipäilläni. Sanoit, ettei minusta ota mitään selvää, mutta harvoinhan olen itsekään ymmärtänyt minua. Yritin miettiä jotain muuta kuin omaa viallisuuttaani samalla kun puhuit kauniisti sielukkaista silmistäni. Kerroin, että pelkään sinua, mutta oikeasti tarkoitin, että pelkään sinun satuttavan minua. Mietin, mitä tapahtuu kymmenen tunnin kuluttua, kun lähden takaisiin pohjoiseen. Kymmenen tunnin kuluttua, jolloin kerroit olevasi taas surulllinen.

Nykyisin, ennen heinäkuun loppua, pelkään sinun edelleen satuttavan minua, ja kuitenkin pohdin, missä mahdamme olla kymmenen vuoden kuluttua. Muutama yö sitten kyynelehdinkin turhautuneena kylkeäsi vasten ja kerroin etten jaksa enää epätietoisuutta meistä. Murruin vierelläsi täysin ja hakkasin sinua tyynyllä kunnes raivoni laantui. Itkin silmäluomeni turvoksiin ja pienen hetken toivoin, ettei sinua olisi olemassa. Mutta kerroin myös, ettei yksikään hetki kanssasi ei ole mennyt hukkaan, vaikka sinä taas päättäisitkin lähteä. Kuitenkin tällä kertaa näyttää siltä, että olet tullut tähän jäädäksesi. Rakastan sinua ja vihdoin voin olla varma, että sinäkin rakastat minua.

Jälleen ja yhä

♪♫ Daughter - How

Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen huomannut rakastavani häntä jälleen ja yhä. Jälleen, sillä kaksi kesää sitten päätin, etten enää ottaisi häntä vastaan, vaikka hän joskus päättäisikin palata. Yhä, sillä luulen, etten koskaan aidosti lakannut rakastamasta.

En voi olla varma, rakastaako hän minua, mutta välillä minusta tuntuu siltä. Ainakin silloin, kun olen hänen rintakehään painautuneena, ja huomaan hänen katselevan minua television sijasta, sekä silloin, kun hän väkijoukossa tarttuu kädestäni, ja kehuu minua kauniiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Minusta tuntuu, että hän rakastaa minua silloin, kun hän hiipii taakseni, laittaa kätensä vyötäröni ympärille ja suukottaa niskaani, sekä silloin, kun aamulla avaan silmäni ja huomaan hänen katselleen untani.

“When she’s not looking, he stares at her with eyes burning with a thousand questions; as if he could find the answers if he just watched her long enough. Because in the beginning, love is a terrifying thing if you are unsure of their intentions. When he’s not looking, she stares at him with eyes filled with sadness. Love has never been an easy thing for her. She knows all too well the pain that comes from falling too quickly. But when they look at each other, none of that seems to matter.”